Johannes Rantasalo 

Kerran ollessani matkalla äitini luokse, tapasin hississä serbialaisen torvensoittajan. 
Tämä hieman lyhytkasvuinen ukkeli kertoi haluavansa ylimpään kerrokseen.
Painoin nappia ja hissi vei meidät kolmesataa vuotta ajassa taaksepäin. 
Ukkeli kiitti, puristi kättäni ja poistui hissistä upoten lattian peittävään kirjavaan mattoon.
Katsoin kädessäni olevaa pienenpientä kultaista pilliä ja astuin kolme askelta vasemmalle.
Kurkistin edessäni ammottavaan aukkoon ja pyysin äidiltäni kutistusjuomaa. 
Tästä tämä lähtee, ajattelin, puhalsin pilliin ja aloin tekemään näitä juttuja.

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

Johannes Rantasalo on valmistunut Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta lasialan artesaaniksi eli lasinpuhaltajaksi 1995. Alma Jantusen kanssa yhteinen lasistudio, Lasisirkus, perustettiin Nuutajärvelle 1999. Lasisirkus on palkittu Ornamon Vuoden taidekäsityöläinen -palkinnolla 2007  ja Taito-liiton Taito-palkinnolla 2016.

 

Johannes Rantasalon taidelasia ja veistoksia on monien museoiden ja Suomen valtion taidekokoelmassa. Teoksia on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.

Suurin julkinen teos on "Toukka", joka voitti Urjalan yhtenäiskoulun taidekilpailun 1. sijan ja toteutettiin koulun aulaan  2017.